Ihmisoikeusraportti

Syrjityt suomalaiset

Kaisa Pylkkänen

”Terrorist go home!” kuuluvat huudot oven takaa. Minut on teljetty lontoolaisen koulun vessaan sillä olen suomalainen, eli terroristi. Olen 7-vuotias. Eletään huhtikuuta 1982, Thatcherin rautainen koura on kiristänyt julkista taloutta, IRA:n pommit räjähtelevät säännöllisesti ympäri Britanniaa ja jokainen lapsi on oppinut, että terroristeja kuuluu vihata. Samalla Kojo on juuri käynyt Euroviisuissa laulamassa Suomelle nolla pistettä Nuku pommiin -viisullaan, josta oli käännetty englanniksi vain nimi: ”Bomb out”. Kojon pommihehkutusta on ihmetelty kodeissa ympäri maan ja suomalaiset ovat lasten mielissä liittyneet terroristien joukkoon.

Mielenkiintoista sinänsä, koulukaverini eivät koskaan lukinneet vessaan irlantilaisia oppilaita. Naapurimaa oli tuttu, kaikki tiesivät, ettei valtaosalla irlantilaisista ole mitään tekemistä terroristien kanssa. Suomesta ei kukaan tiennyt oikein mitään. Meidät oli helppo leimata koko kansana. Ksenofobiaa puhtaimmillaan.

Tämän päivän vinkkelistä tilanne on lähinnä koominen. Mutta todennäköisesti tälläkin hetkellä joku ulkomaalaislapsi on Suomessa lukittuna koulun vessaan kuulemassa ”mee kotiis”-huutoja, ymmärtämättä mitä on tehnyt väärin, miksi häntä vihataan. Viha on opittu aikuisilta, ehkä puolivahingossa.

Vihapuhekeskusteluissa huomio on ollut pitkälti termin määritelmän ympärillä saivartelussa. Samaan aikaan ihmisryhmiä avoimesti vihaava puhe rehottaa etenkin netissä. Ei haukku haavaa tee, sanotaan. Mutta eiköhän kaikella poliittisella agitaatiolla pyritä lopulta tekoihin, yhteiskunnallisiin muutoksiin. Tavoite varmasti on saada ideologian taakse kannatusta demokratian keinoin, mutta entä kun kuulija tai lukija on lapsi tai nuori, joka vasta muodostaa maailmankuvaansa?

Netissä aikansa viettävälle ihmiselle syntyy kummallinen kuva maan poliittisesta kentästä. Muutamassa vuodessa ”maahanmuuttokriittiset” vihaa uhkuvat kirjoittajat ovat kansoittaneet Hommaforumin lisäksi myös sanomalehtien ja blogien keskusteluosastot. He esiintyvät kuin olisivat ainoita totuudenpuhujia, median uhreja, vaiettu enemmistö, jota valtaeliitti sortaa.

Nettikeskusteluja lukiessa tulee tunne kuin olisi joutunut keskelle William Goldingin Kärpästen herra -romaania, jossa vallan on ottanut joukko pelolla hallitsijoita, joille suvaitsevaisuus ja humanismi ovat typeryyden ja heikkouden merkkejä. On jakauduttu meihin tai meitä vastaan. Jos et kuulu maahanmuuttokriittisiin, kannatat holtitonta ja vastuutonta maahanmuuttoa ja kaikki vihaavat sinua. Jos et puolusta oikeutta haukkua mustaihoisia rikollisiksi ja tyhmiksi, vastustat sananvapautta ja kaikki vihaavat sinua. Mitähän mahtaa nuori valita?

Vuonna 1996 kansanedustaja Diane Abbott tyrmistytti Britanniaa vastustaessaan vaaleahiuksisten ja sinisilmäisten suomalaisten sairaanhoitajien palkkaamista Koillis-Lontoon sairaaloihin. Abbott uskoi, että nämä eivät osaisi hoitaa mustia potilaita, kun eivät ehkä koskaan olleet nähneetkään mustaa ihmistä. Työväenpuolueen musta kansanedustaja Abbott leimattiin ennakkoluuloiseksi rasistiksi ja hän sai moitteet mm. rasismin vastaisen allianssin johtohahmolta Marc Wadsworthilta. Puoliksi suomalainen Wadsworth huomautti että suomalaisten juuret ovat Aasiassa ja kansalla on satojen vuosien omakohtainen ymmärrys sorrosta ja syrjinnästä Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta. Sitä paitsi olihan hallitseva Miss Suomikin musta. Abbott perui puheensa ja esitti pahoittelunsa.

Wadsworthin lupaama historiallinen ymmärrys näyttää unohtuneen monelta 15 vuodessa. Mutta ei lähellekään niin monelta kuin nettiä lukemalla luulisi. Nelosen uutisten kyselyn mukaan Halla-ahon linjaa kannattaa neljä prosenttia äänestäjistä. On lopun 96 prosentin vastuulla tehdä nuorille selväksi mitä muut ajattelevat ja miten kanssaihmisiä kohdellaan kunnioittavasti. Kun isänmaasta ja historiasta puhutaan, voisimme joskus talvisodan lisäksi muistella myös Wadsworthin osoittamaa sorrettuihin samastumisen kykyä. Tuskin kukaan taisteli Suomelle itsenäisyyttä siksi, että saisimme alkaa kiusata heikompiamme.

Viestikapula-sarjassa kirjoittaja heittää kirjoituksensa lopuksi viestikapulan toivomalleen henkilölle, joka jatkaa aihetta omasta näkökulmastaan.

Kaisa Pylkkänen
Kirjoittaja on helsinkiläinen käsikirjoittaja, joka on suorittanut opintonsa englantilaisten veronmaksajien piikkiin.
  • Aikaisemmat viestikapulat

  • viestikapula_pieni
    Vihapuhe vaatii vastavoiman - Heikki Valkama

    Viime syksynä kirjoitin pääkirjoituksen otsikolla Vieraille huutelijat (Matkailulehti Mondo 7/2010). Otin siinä esiin omat kokemukseni rasismista ja sen, että viimeisen…