Ihmisoikeusraportti

Mihin tarvitaan yritysten ihmisoikeusvastuuta?

Yritysten ihmisoikeusvastuu puhuttaa maailmalla yhä enemmän, samalla kun kansainvälisesti toimivat liikeyritykset kohtaavat uusia eettisiä, sosiaalisia ja ekologisia haasteita. Lisääntyvät syytökset yritysten ihmisoikeusloukkauksista ovat merkki siitä, että kaikki ei ole hyvin. Ihmisoikeusraportin debatissa Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja, professori Jussi Pakkasvirta ja Stora Enson Maailmanlaajuinen vastuu -yksikön johtaja Terhi Koipijärvi vaihtavat ajatuksia yritysten ihmisoikeusvaikutuksista ja -vastuusta.
Jussi Pakkasvirta on Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja ja professori.
Terhi Koipijärvi on Stora Enson Maailmanlaajuinen vastuu -yksikön johtaja.

Miten käsitätte yritysten vastuun kunnioittaa ihmisoikeuksia – mihin se perustuu ja mitä siihen sisältyy?

Pakkasvirta: ”Yritysten ihmisoikeusvastuu on ennen kaikkea eettinen ja moraalinen velvollisuus ja useimmiten vapaaehtoista. Yritysten yhteiskuntavastuu on väistämättä myös poliittinen kysymys. Yritykset toimivat paitsi niiden omien standardien, myös emomaan ja isäntämaan lainsäädännön mukaisesti.  Ongelmallista on, kun järjestelmä perustuu pitkälti yritysten vapaaehtoisuuteen eikä sitä valvota riittävästi. Kysymys on siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä – minkä arvoinen on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia, jota ei valvota kunnolla?”

Koipijärvi: ”Meille Stora Ensossa ihmisoikeuksien kunnioittaminen tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin se tarkoittaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja ILOn määrittelemien ihmis- ja työoikeuksien kunnioittamista. Lisäksi olemme sitoutuneet YK:n Global Compact –periaatteisiin.  Näiden periaatteiden kunnioittaminen teoriassa ei kuitenkaan riitä. Meidän pitää miettiä, mitä paperilla esitetyt periaatteet tarkoittavat meille käytännössä.  Entä miten voimme varmistua siitä, että omat työntekijämme kaikkialla maailmassa ymmärtävät nämä periaatteet ja toimivat käytännössä niiden mukaisesti?

Miten yritysten ihmisoikeus- ja yhteiskuntavastuun kysymykset suhteutuvat yrityksen tehtävään tuottaa voittoa – onko yhteiskuntavastuu kilpailuetu vai taakka?

Koipijärvi: ”Vastuullisuus on osa kaikkea, mitä teemme. Se on suuri kilpailuetu. Yhteiskuntavastuukysymykset nousevat heti keskiöön suunniteltaessa uusia toimenpiteitä ja investointeja. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä riskinäkökulma, vaan nimenomaan tavoite rakentaa yrityksen kasvu kestävälle pohjalle. Vain kannattava yritys voi tuoda hyvinvointia ympäröivään yhteisöön.

Rekrytoitaessa uusia työntekijöitä huomaa kuinka tärkeää eettisyys on työntekijöille ja haluamme olla houkutteleva työnantaja. Oli aika, jolloin yhteiskuntavastuulla tarkoitettiin lähinnä hyvää viestintää, mutta tämä lähestymistapa alkaa olla historiaa.”

Pakkasvirta: ”Yritysten yhteiskuntavastuu tukee monessa tapauksessa voiton tavoittelua, joka on yritysten päätavoite. Samalla on hyvä, jos yritykset samalla toimivat oikein, ja pyrkivät vastuullisuuteen. Kyseessä ovat pitkäaikaiset investoinnit ja yritysten sijoitukset ovat parhaiten turvassa stabiilissa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Kyseessä on mielenkiintoinen talouden ja politiikan rajapinta, johon myös demokratia ja ihmisoikeudet olennaisesti liittyvät. Mikäli suurin osa yrityksistä noudattaa tiettyjä standardeja, mutta pieni osa ei, jotkut saavat kohtuutonta kilpailuetua. Kyse on siitä, mistä järjestelmä vuotaa, sillä on aina kohtia, joissa tulee houkutus säästää vähän, tai oikaista mutkia suoriksi.  Usein myös tuotantoketjut ovat niin monimutkaisia, että niitä on mahdotonta valvoa. Pitäisi luoda järjestelmä, jossa yritykset voivat kehittää vapaaehtoista toimintaansa ja myös kontrolloida vertaistoimijoitaan, muita yrityksiä.”

Millaisina näette valtioiden, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan roolit yritysten ihmisoikeusvastuukysymyksissä ja mikä on käsityksenne yhtäältä yritysten vapaaehtoisen toiminnan ja toisaalta valtiojohtoisten velvoittavien sääntöjen parhaasta yhdistelmästä näiden kysymysten edistämisessä?

Pakkasvirta: ”Jos poliittinen tila vähenee, vähenee myös demokratia. Kansalliset lait ovat toistaiseksi selkein demokraattisen toiminnan kenttä. Paras vaihtoehto olisi kansainvälinen, globaali lainsäädäntö joka todella sitouttaisi allekirjoittaneita valtioita toimimaan. Yritykset toimivat samankaltaisella kentällä, mutta niiden toimintaperiaatteet ja käytännöt eivät kulje minkään demokraattisen prosessin läpi. Valtioiden yksityistämispolitiikkaakin voi kyseenalaistaa. Joskus sille on perusteita, mutta siinä piilee myös ansa, kyse on demokraattisen vallan antamisesta pois.

On tärkeää muistaa, että suuryritykset ja yksityiset ihmiset eivät ole tasavertaisia toimijoita. Yrityksellä on valtavasti enemmän resursseja toimia esimerkiksi valtiollisten toimijoiden kanssa siten, että yritystä koskevat päätökset toteutuisivat niille edullisella tavalla.

Veronkierto on ehkä kaikkein mielenkiintoisin kysymys tästä näkökulmasta. Samaan aikaan kun yritykset laittavat paljon aikaa ja rahaa yhteiskuntavastuuseen ja siitä puhumiseen, esimerkiksi siirtohinnoittelulla käydään kauppaa, jossa voitetaan miljardeja. Ja veroparatiiseja käytetään kokoajan – veroja voidaan laillisesti kiertää. Tämä asia pitäisi laittaa kuntoon ja maksaa verot reilusti – veronmaksu on parasta yritysten yhteiskuntavastuuta.”

Koipijärvi: ”Verojen maksaminen on yritysten vastuullisuutta perustasolla.  On kuitenkin tehtävä pesäero veroparatiisien ja pitkäaikaisten investointien välillä. Esimerkiksi Stora Ensolla on Uruguayssa yhteisyritys, jota rakennetaan alueelle, jolla investoinneille tarjotaan verohelpotuksia. Tavoitteena on, että investointi tuo alueelle pitkäaikaista hyvinvointia. Kaikki puuviljelmätoimintamme Uruguayssa on kuitenkin veronalaista toimintaa.

Mielestäni yhteiskuntavastuu ei silti saa rajoittua pelkkään veronmaksuun.  On välttämätöntä, että yritysjohto on sitoutunut vastuulliseen liiketoimintaan kokonaisuudessaan. Ihmisoikeus- ja yritysvastuukysymykset on voitava integroida liiketoimintaan. Esimerkkinä tästä on vastuullinen hankinta, joka ulottuu myös oman toimintamme ulkopuolelle alihankintaketjun alkupäähän asti.”

Miten näette yritysten ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten välisen yhteenkietoutuneisuuden?

Pakkasvirta: ”Metsäyhtiöiden toiminnassa yhteys on toki ilmeinen, ja konfliktin siemen on maaongelma. Metsäyhtiöille on edullista ostaa ja omistaa maat, joilla raaka-ainetta viljellään sen sijaan että puu ostettaisiin maanomistajilta ja pientuottajilta. Kun yhtiöt ostavat maata paikallisilta ja käyttävät maata uudenlaiseen suurtuotantoon, loppuvat monilta paikallisilta myös työt. Vaikka yritykset, kuten Stora Enso, ovat yrittäneet toimia hyvin, tilanne on Etelä-Amerikassa paikoittain hyvin konfliktiherkkä, ja ylilyöntejä on myös tapahtunut, molemmin puolin. Läheskään kaikki paikalliset toimijat eivtä ole vakuuttuneita metsäyhtiöiden vastuullisesta toiminnasta.”

Koipijärvi: ”Maanomistukseen ja -käyttöön liittyvät kysymykset ovat meille keskeisiä, ja niistä olemme myös saaneet oppia kantapään kautta. Olemmekin siirtymässä yhä enemmän siihen suuntaan, että paikalliset omistavat maat, joilla he viljelevät sekä puuta meidän tarpeisiimme, että harjoittavat maa- ja karjataloutta. Me haluamme tarjota elinkeinoja paikallisyhteisölle ja olla heille myös vastuullinen naapuri.

Ihmisoikeuskysymykset ovat nousseet yritysten vastuullisuusteemojen kärkeen. Tämä on mielestämme myönteinen kehityssuunta. Keskustelemme aiheesta eri sidosryhmien kanssa –  se on meille mahdollisuus kehittyä yhä paremmaksi ja vastuullisimmaksi toimijaksi.”

Miten yritys voi parhaiten ja vastuullisimmin toimia yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa?

Koipijärvi: ”Kipinän yritysten yhteiskuntavastuuseen sain työskennellessäni 1990-luvulla Venäjällä metsäsektorin palveluksessa. Isoin opetus tuolta ajalta oli se, kun annettujen lupausten ja tehtyjen investointien jälkeen tehtiinkin päätös lopettaa toiminta riittämättömän kannattavuuden takia. Kun yritys lähtee ja pettää lupauksensa, kyseessä ovat ihmisten työpaikat, toimeentulo ja kokonaiset ihmiskohtalot. Tämän takia eettisesti ja ekologisesti kestävälle pohjalle rakennettu kannattavuus on tärkeää.

Stora Ensolle on tärkeää olla ’hyvä naapuri’. Ei riitä, että meillä on viimeisintä teknologiaa hyödyntävä tehdas. Tiedämme, kuinka tärkeää on olla yhteydessä ja luoda kestäviä suhteita paikallisyhteisöihin.  Joillain alueilla koemme olevamme aika eristäytyneitä paikallisyhteisöistä.

Yhteistyö ja kanssakäyminen paikallisyhteisöjen kanssa ei voi olla pelkkää hyväntekeväisyyttä, eivätkä pelkät kuulemistilaisuudet riitä. Tässä työssä meille paras apu on hyvistä paikallisista työntekijöistä, jotka ymmärtävät ne yhteiskunnalliset puitteet, joissa toimimme. Sopivien työntekijöiden löytäminen näihin tehtäviin on meille myös haaste. Voimakkaasti jakauneessa luokkayhteiskunnassa on jokaisen työntekijän ymmärrettävä, ettei kaikkia asenteita voi tuoda mukaan työpaikalle. Töissä jokaisen työntekijän on oltava tasavertainen riippumatta etnisestä, uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustasta.”

Pakkasvirta: ”Yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa on kysymys siitä, miten ihmiset saavat päättää heitä koskevista asioista yhä monimutkaisemmissa tilanteissa, joissa on uudenlaisia toimijoita. On hyvä että yritykset ottavat nämä asiat huomioon, mutta se voi joskus tapahtua myös paikallisia hämmentävällä tyylillä. Kun yritys kertoo ottaneensa esimerkiksi kaikki sosiaaliset, ympäristöasiat huomioon, se puhuu asioista jotka tapahtuvat, tai joiden tulisi tapahtua, politiikan ja demokratian kentällä. Yritysten retoriikka saattaa tuntua paikallisista ihmisistä ikään kuin demokraattisen valtuutuksen saaneen toimijan retoriikalta, joka perustaa työpaikkoja, kouluttaa ja järjestää sosiaalisia palveluita.

Paikallisyhteisöjen kanssa toimittaessa tulisi pyrkiä vähentämään vallan epätasapainosta johtuvia vääristymiä. Esimerkkinä tästä ovat muun muassa työsopimusneuvotteluiden käyminen silloin, kun ammattiyhdistysliikettä ei vaikkapa ole lainkaan.

Historiasta tunnemme tehtaanpatruunat, jotka loivat valtavia sosiaalisia järjestelmiä tilanteessa jossa valtiota ei käytännössä vielä ollut. Jotkut ovatkin kysyneet, onko nykyglobalisaatiossa kyse paluusta patruunoiden aikakaudelle.”

 

Metsäyhtiöille on edullista ostaa ja omistaa maat, joilla raaka-ainetta viljellään sen sijaan että puu ostettaisiin maanomistajilta ja pientuottajilta. Kun yhtiöt ostavat maata paikallisilta JA KÄYTTÄVÄT MAATA UUDENLAISEEN SUURTOTANTOON loppuvat MONILTA PAIKALLISILTA myös työt. Vaikka yritykset, kuten Stora Enso, ovat yrittäneet toimia hyvin, tilanne on Etelä-Amerikassa paikoittain hyvin konfliktiherkkä, ja ylilyöntejä on myös tapahtunut, molemmin puolin. LÄHESKÄÄN KAIKKI PAIKALLISET TOIMIJAT EIVÄT ole vakuuttuneita metsäyhtiöiden VASTUULLISESTA toiminnasta.

Janna Kyllästinen
Kirjoittaja on Ihmisoikeusraportin toimitussihteeri.